Elokuvateattereissa 21.4.2017
’Sen päivän aamuna kumpikaan meistä ei tiennyt, että ero tapahtuu tänään. Sitä ei ollut mitenkään suunniteltu, mutta silti se oli tosi kirkas hetki.’
’Joka toinen pari’ on dokumentaarinen elokuva hetkistä, jolloin tiedämme elämän lopullisesti muuttuvan. Se on elokuva eroista.
Elokuvan päähenkilöinä on kolme ex-paria. Osa heistä muistaa eronsa hetken aivan eri tavoin kuin toinen. Heidän tarinansa kertovat yhteisestä menneisyydestä ja yhteisestä nykyisyydestä, elämästä eron jälkeen. Vanhempina entisten puolisoiden on vielä oltava toistensa kanssa tekemisissä. Exän tapaaminen eteisessä, kun lapset viikon välein vaihtavat kotipesää. Jouluillallinen yhdessä entisen perheen kesken, ja uusien puolisoiden. Muotokuvia elämästä eron jälkeen.
Lähes kaikkialla länsimaissa joka toinen liitto päättyy eroon. Vaikka se ei olisi vielä tapahtunut sinulle, se on tapahtunut jollekulle läheisellesi. Ehkä ero kummittelee mielessäsi, tai jopa herättää toiveita.
’Tuli piste, jolloin tajusin selviytyväni.’

JOKA TOINEN PARI DOCPOINTISSA
27.1. klo 18:00 Savoy (ensi-ilta)
28.1. klo 13:15 Kinopalatsi
Erikoisnäytös
30.1. klo 19:30 Vuotalo